Hunajaa tuottavat tarhamehiläiset eivät ole sopeutuneet elämään Suomen luonnossa omine nokkineen (siis leukoineen tai piikkeineen). Ilman hoitoa niiden kuntoa heikentävät varroapunkit ja niitä alkavat riivaamaan monet mehiläistaudit. Siksi niiden touhuja syytä toisinaan tarkkailla.
Pyrimme häiritsemään mehiläisiä mahdollisimman vähän. Jokainen pesän avaaminen aiheuttaa katkon pesän luontaiseen toimintaan. Mitä useammin ja mitä kauemmin pesä on auki, sitä enemmän se menee "sekaisin". On tosin sanottava, että tässä asiassa riittäisi vielä parannettavaa.
Seuraavassa hoitomme päälinjat.
Pyrimme varmistamaan, että pesässä on tarpeeksi tyhjiä kennoja eli tilaa, joihin kuningatar voi munia. Tällöin pesän mehiläismäärä kasvaa mahdollisimman suureksi kesän sadonkeruuta varten. Enemmän mehiläisiä, enemmän hunajaa. Liikaa tilaa taas ei voi antaa. Ilmojen viiletessä (tai takatalven iskiessä) pesä jäähtyy, joka taas heikentää pesän kehittymistä. Koita siinä sitten taiteilla.
Kun mehiläiskunta kehittyy vahvaksi, on luontaista, että se jakautuu osiin. Tällöin pesästä lähtee parvi tai useampi kuningattarineen. Jos näin käy, voidaan sen pesän osalta heittää hyvästit kesän hunajasadolle. Pahimmoillaan parvi löytää uuden pesäpaikan naapurin savupiipusta tai seinän välistä. Siinä vaiheessa voidaan heittää hyvästit myös naapurisuhteille. Ellei sitten käy näin hyvä tuuri: Ylen juttu. Mehiläispesän parveilukuumeen kyllä huomaa, kun pikkaisen kurkistelee sikiöalaan (eli pesän osaan, jossa uusia mehiläisiä syntyy). Parvi tarvitsee mukaansa kuningattaren ja parveilukuumeiseen pesään ilmaantuu uusia isoja kuningatarkennoja rivitolkulla.
Kesä taittuu kohti juhannusta ja vadelma alottaa kukintansa. Tässä vaiheessa alkaa mehiläisten pääsatokausi, jolloin hunajaa alkaa "tulvia" kennoihin. Tällöin myös mehiläisten parveiluajatukset jäävät yleensä toissijaisiksi. Vadelman kukinnan jälkeen heinäkuussa kukkii monia muitakin tuottoisia mesikasveja. Tyhjiä laatikoita valmiine kennoineen voi hyvien säiden ja satokasvien kukkiessa valmistautua viemään pesille joka viikko. Yksi laatikollinen (noin 20 kg hunajaa) voi tulla täyteen parhaimmillaan muutamassa päivässä. Voi kun on kiva nostella painavia laatikoita (selkä on samaa mieltä)!
Varroapunkin tärkein torjunta tehdään, kun hunaja on korjattu pois pesästä. Elokuussa torjuntaan käytetään pesään haihtuvaa muurahaishappoa ja myöhemmin marraskuussa oksaalihappoa. Molemmat hapoista ovat luonnon omia karboksyylihappoja, joita löytyy esimerkiksi nokkosesta ja raparperista. Punkkimäärän pitäminen pienenä pitää mehiläiset vahvempina. Kennostojen uusiminen kesän mittaan ehkäisee monien mehiläistautien puhkemisen.
Mehiläishoitoon kuuluu vuoden mittaan lisäksi monenlaista mielenkiitoista värkkäämistä. On esimerkiksi autettava mehiläisiä keväällä pesän puhdistustöissä, annettava tarvittessa lisäruokaa, vaihdettava kuningattaria, tehtävä jaokkeita, annettava talviruokaa (eli sokeria, kun hunajat on "varastettu"), estettävä hiirien ja muurahaisten pääsy pesään sekä kaikkea muuta.
Käytämme pesissä puulaatikoita, -pohjia ja -kattoa, jolloin kaluston puolesta pesä on luonnollinen. Puukalusto desinfioidaan toholla liekittämällä. Laatikoita olemme koonneet pääasiassa käytettynä sieltä sun täältä, jolloin pesätornit kirjavuudessaan ovat myös sen näköisiä.
Päiväkirjaan on otettu mukaan sarakkeisiin kolmelle pesälle (=yhdyskunnalle) tehdyt pesäkäynnit ja hoitotoimenpiteet. Siinä voi olla puutteita, joku merkitsemätön hoitokerta, muisti- ja kirjoitusvirheitä jne. Se sisältää mehiläshoitotermejä, jotka eivät välttämättä aukea. Toivottavasti päiväkirja avaa joitakin näkymiä mehiläishoidon maailmaan.