Viikinkejä ja mehiläisiä

Kesäaikaan viikingit purjehtivat meriä ja ryöstelivät, kun meret olivat jäistä vapaat. Saaliista nautittiin seuraava talvi, kunnes keväällä päästiin taas merille varastoja täydentämään.

Mehiläisyhdyskunnan elämänrytmi on samanlainen. Kesällä kerätään kukkien mettä, josta valmistetaan hunajaa. Talvella hunajakennot avataan ja hunajan turvin mehiläiset pääsevät seuraavaan kevääseen ja uusille saaliinkeruulennoille. Usein mehiläisen elämä päättyy juuri tällaisella lennolla, kun kuluneet siivet eivät enää jaksa kannatella ahkeraa uurastajaa.

Poikkeuksena viikinkien elämään, mehiläisyhdyskunnan sadonkeruusta vastaavat tytöt eli työläiset. Muita yhdyskunnan jäseniä ovat kuningtar ja pojat eli kuhnurit. Kuhnurit tosin häädetään pesästä ja tapetaan talveksi. Mitäs noilla ukoilla talvella tekee, kun syövätkin niin vietävästi.

Sadonkeruu ja hunaja

Keskitytäänpä nyt naissotureihin eli työläisiin. Välitön hyöty mehiläisistä saadaan, kun niiden omaksi ruuakseen valmistama makea hunaja korjataan pois pesästä. Yksi työläinen ehtii elämänsä aikana kerätä eli valmistaa noin teelusikallisen hunajaa. Purkillinen hunajaa on siis melkoisen joukkovoiman osoitus. Hunaja valmistetaan kukkien tuottamasta medestä, jota kerätään noin kahden kilomerin säteellä pesästä. Palatessaan keruulennolta, mehiläinen ilmaisee tanssilla satoalueen paikan ja hyvyyden muille mehiläisille.

Mehiläinen valmistaa hunajan pilkkomalla meden sisältämän ruokosokerin hedelmä- ja rypälesokeriksi. Samalla mehiläinen lisää siihen entsyymejä ja muita aineita. Kun mehiläiset ovat poistaneet hunajasta liiallisen veden, hunajakenno suljetaan vahakannella.

Hunajan ominaisuudet (kuten maku, väri, juoksevuus ja kiteytyvyys) riippuvat mehiläispesän satoalueella kukkivista mesikasveista. Puolukasta kerätystä medestä tulee oikein maukasta puolukkahunajaa. Horsmahunaja säilyy juoksevana pitkään, kun taas rypsihunaja kiteytyy lähes välittömästi. Valkoapilasta saadaan hyvin pehmeää, vaaleaa, hienokiteistä ja maukasta hunajaa. Vadelmasta saadaan usein suurin osa pesän hunajasta. Vadelmahunaja pysyy aluksi juoksevaa melko pitkään, mutta pikkuhiljaa kiteytyessään siihen voi muodostua melko karkeitakin kiteitä. Tattarihunajassa on voimakas helposti tunnistettava aromi. Hunaja on aina kesänsä makuista.

Pölytys

Viikingit pöllyttivät vihulaisen partakarvoja, mehiläiset kukkien hedekarvoja. Todellinen hyöty mehiläisistä saadaan, kun mettä kerätessään mehiläiset pölyttävät kukkia siirtämällä "vahingossa" siitepölyä kukan heteiltä emille. Kotikulmillasi sijaitseva mehiläispesä lisää puutarhasi marjapensaiden ja hedelmäpuiden antamaa satoa huomattavasti. Sama koskee lähimetsien mustikkaa, puolukkaa ja vadelmaa. Hyötyypä siitä läheisen pellon monet viljelykasvitkin, kuten rypsi, tattari ja härkäpapu. Mehiläinen käy 200 metrin säteellä pesästä lähes jokaisessa mettä tuottavassa kukassa!

Monesti viljelijät käyttävät mehiläisiä pölytyshyödyn vuoksi. Myös koristekukkien siemensato paranee ja perennapenkki hehkuu runsaammin värejään kesästä toiseen.

Mehiläiset toimivat hunajaa valmistaessaan samalla sotureina taistelussa luonnon monimuotoisuuden puolesta.

Ampiaisia vai mehiläisiä?

On hyvin yleistä, että ampianen ja mehiläinen sekoitetaan tosiiinsa. Kyseessä on toki kaksi pistiäisiin kuuluvaa lajia, jotka ulkonäöltään muistuttavat jonkin verran toisaan. Siihen ne yhtäläisyydet suurelta osin jäävätkin. Kumpia puutarhassani oikein sitten pörrää? 

Ampiainen tai mehiläinen pistää vain jos se kokee pesänsä tai itsensä uhatuksi. Liiku siis rauhallisesti! Ravinnon kerussa olevaa pörriäistä voi kaikessa rauhassa tarkkailla.

Mehiläinen jättää pistokohtaan piikkinsä ja myrkkypussineen. Poista piikki mahdollisimman nopeasti aivan ihon pinnasta vetämällä kynsien tai pinsettien avulla.